Meditaation vaiheet: Mukavuus

Meditaation vaiheet: Mukavuus

Meditaation neljä vaihetta ovat mukavuus, läsnäolo, selkeys ja integraatio. Mukavuus on kokemus olemisen helppoudesta. Läsnäolo on tietynlaista huomiota. Selkeys on asioiden kirkasta näkemistä. Integraatio on selkeän läsnäolon helppoutta. Tämä kirjoitus käsittelee ensimmäistä vaihetta: mukavuutta.

Meditaation ensimmäinen vaihe on mukavuus. Ensin tulee istua alas rauhallisesti mukavalle istuimelle tai alustalle – sellaiselle, jolla haluaa istua. Meditaatioon liitetään usein erilaisia asentoja, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Tärkeintä on, että asento on mukava ja siinä haluaa olla.

Kun on asettunut paikalleen, ollaan paikallaan ja puhumatta. Silmät voivat olla auki tai kiinni. Jos silmät ovat auki, niiden annetaan levätä samassa kohdassa viistosti alaspäin. Kehon ja silmien ollessa paikallaan myös hermoston on helpompi vapautua pintajännitteestä. Tässäkin tärkeintä on mukavuus: että siinä on hyvä olla ja siinä haluaa olla.

Monille muutama minuutti riittää session pituudeksi ensimmäisten viikkojen aikana. Tärkeintä on, että harjoitus tuntuu mukavalta. Mitään muuta ohjetta tähän ensimmäiseen vaiheeseen, mukavuuteen, ei ole. Kaikki muut vaiheet rakentuvat mukavuuden tuoman helppouden varaan.

Tätä ohjetta seuraamalla voi kohdata monenlaisia kokemuksia. Osa niistä voi tuntua vastoinkäymisiltä. Tässä vaiheessa merkittävimmät ovat se, ettei aloita lainkaan, että aloittaa mutta lopettaa pian, tai että aloittaa mutta ei ylläpidä säännöllisyyttä.

Jos ei aloita lainkaan, on ainakin aikonut aloittaa. Jos aloittaa mutta lopettaa pian, on aikonut ja myös tehnyt. Jos aloittaa mutta ei harjoittele säännöllisesti, on aikonut ja tekee edelleen. Kaikki nämä antavat pohjaa kehitykselle, ja kaikki ovat merkityksellisiä tässä meditaation vaiheessa.

Meditaatioon liitetään usein erilaisia tehtäviä, kuten hengityksen seuraaminen. Tässä ensimmäisessä vaiheessa ei kuitenkaan ole mitään tehtävää. Saa vain olla tekemättä yhtään mitään.

Jos tätä jatkaa, on lähes väistämätöntä, että haluaa olla näin joka päivä. Ensimmäisen vaiheen tuloksena syntyy halu olla lyhyitä aikoja säännöllisesti sellaisessa helppoudessa, jossa ei tehdä mitään eikä tarvitse yrittää mitään.