Mikä on turvaa hakevan neurobiologiamme hinta?
Tuo hinta on vääristynyt todellisuus. Ollakseen turvassa, neurobiologiamme otaksuu yleensä pahimman mahdollisen. Meidän täytyy nähdä keppi käärmeenä, kunnes toisin todistetaan. Meidän täytyy nähdä vieraat uhkana, kunnes he hymyilevät. Mantelitumake (amygdala), tuo mantelinmuotoinen aivojemme osa, tekee havainnoistamme voimakkaasti negatiivisuuteen taipuvaisia, koska väärä positiivinen ennuste (luulla keppi käärmeeksi) on halpa, mutta väärä negatiivinen ennuste (luulla käärmettä kepiksi) voi olla aidosti vaarallinen. Tämä negatiivisuuteen taipuvaisuus on sisäänrakennettu hermostilliseen arkkitehtuuriin.
Tästä syystä, loukkaukset muistaa paremmin kun kehut, ja muistamme sen yhden asian joka meni vikaan lomalla, ennemmin kuin kymmenen hyvää asiaa samalta lomalta. Tästä syystä, uutiset on pääasiallisesti huonoja. Mantelitumakkeemme on nälkäinen uhkalle ja se priorisoi uhkan kaiken muun yli.
Vaikka tällainen taipuvuus on ollut välttämätöntä muinaisina aikoina, se on nykymaailmaan sopeutumaton. Me olemme jatkuvasti erilaisten uhkan symbolien piirittämänä. Uutiset, some-postaukset, ja määrajat laukaisee selviytymispiirit, mutta eivät pidä sisällään mitään varsinaista välitöntä uhkaa. Me elämmän "supernormaalissa" virikeympäristössä. Kuten koiperhonen lentää kynttilän liekkin koska sen navigointijärjestelmä on hämmentynyt sille keinotekoisesta valosta, me lennämme ahdistukseen, koska ennustimemme on hämmentynyt keinotekoisista digitaalisen aikakauden signaaleista. Mantelitumake ei pysty erottamaan välitöntä petoeläimen uhkaa kuvitellusta sosiaalisesta häpeästä. Se käsittelee ne molemmat "vaarana" ja mobilisoi saman määrän metabolisia resursseja. Tämän seurauksena, meillä on väestö, joka on kroonisesti stressaantunut, metabolisesti tyhjentynyt, ja rakenteellisesti ahdistunut.
Mantelitumakkeen ymmärtäminen ennustamismallina avaa meille tien ulos tästä ansasta. Se kertoo meille, että voimme uudelleen kouluttaa tämän systeemin. Me voimme päivittää mallin. Voimme näin uudelleenjärjestellä piirejämme. Voimme opettaa mantelitumakkeelle, että tekstiviesti ei ole tiikeri. Voimme opettaa sille, että hetkellinen sosiaalinen hankaluus ei ole evolutiivinen kuolemantuomio. Voimme näin ottaa takaisin kaiken sen energian joka nyt hukkuu haamupuolustuksiin. Voimme näin käytää tuon saman energian luomiseen ja yhteyteen. Tämä on uuden aivotieteen lupaus: siinä ei ole kyse vain aivojen kartoituksesta, vaan sen kanssa ystäväksi tulemisesta.
